suomenhevostamma Villivadelma VH21-018-1394
kuvat © VRL-07415/Vapaasti
"Villis", syntynyt 28. toukokuuta 2021, ikääntyy satunnaisesti
punaruunikko, 162 cm, kasvattaja Saimi Ajasto
omistaja VRL-14042 Nessa, suomenhevostalli Salokannel
kilpailee porrastetuissa päälajinaan esteratsastus, koulutustaso 120 cm
tasolla 7/6, pistein 3071.79 (päivitetty 6. maaliskuuta 2022)
virtuaalihevonen, a sim-game horse
Tarjolla jalostuskäyttöön evm-sukuisille suomenhevosille. Kysy lisää Nessalta!
jälkikasvu nro 2
isä isipappa |
jälkikasvu nro 3
isä isipappa |
isä
Vaivalloinen rn, 164 cm |
isänisä
Vaivalaiva tprt, 168 cm isänemä
Versinna rn, 149 cm |
emä
Mansikkametsä mrn, 155 cm |
emänisä
Metsänkulkija rn, 159 cm emänemä
Ailahteleva m, 157 cm |
Ruunikko suomenhevosori Vaivalloinen on kaikkien varsojensa tavoin itsevarma ja reipasluonteinen estehevonen. Nimensä arvoinen se ei kuitenkaan ole, ori ei ole yhtään vaivaksi vaan on kaikessa yksinkertaisuudessaan helppo käsitellä. Vaivalloinen on reipas ja kuuma, sillä on varmuutta tehdä tyhmiä ratkaisuja esteillä (onneksi sillä on ketterät jalat..), mutta se on kohtelias ja pysyy ulkona ihmisen henkilökohtaisesta tilasta. Ori on kilpaillut paljon, saavuttaen useita sinivalkoisia ruusukkeita ja erisävyisiä mitaleja. Se on hurmannut tuomareita ja tammanomistajia lähes tulkoon jokaisessa paikassa mihin se on kuljetettu. Kilpauransa ohella Vaivalloinen toimi ahkerana kesätyöntekijänä paikallisella oriasemalla; toistaiseksi hyvissä voimissaan oleva ori on jättänyt jälkeensä kaksitoista reipasta, kapasiteetikasta suomenhevosta.
168 senttinen tummanpunarautias Vaivalaiva oli nimensä arvoinen tapaus; aina vaivaamassa ja vaatimassa asioita, mikään ei ikinä ollut hyvin. Jos pelkästään luonteesta puhutaan, olisi sukupuolesta voinut erehtyä. Vaivalaiva kuitenkin ihan oikeasti oli ori, ulkomuodoltaan ryhdikäs ja komea, korrektirakenteinen ja kovaääninen. Vaivalaiva oli näytillä niin näyttelyissä kuin esteradoillakin, se omisti kapasiteetikkaan hypyn ja hienon laukan, mutta oikeastaan oli parhaimmillaan narun päässä näyttelyissä. Vaivalaiva jouduttiin lopettamaan vakavan ähkyn takia 18-vuotiaana, jälkeensä aikoinaan suosittu jalostusori jätti kymmenen jälkeläistä.
Pieni ja pippurinen Versinna oli kaunis, ruunikko suomenhevostamma jolla oli luonnetta vaikka muille jakaa. Tamma otti työnteon aina vakavissaan, se ei vitsaillut päästessään esteradalle vaan antoi itsestään aina kaiken mitä oli irrotettavana. Pikkutamma omisti nopeat jalat, voimakkaan ponnistuksen ja esteille sykkivän suuren sydämen. Versinna kiikutti kotiin kilpaa mitaleja ja pokaaleja, kilpaillen aina SM-tasolla asti. Tamma jätti voitokkaan kilpauran taakseen 16-vuotiaana ja siirtyi täyspäiväisesti siitoskäyttöön. Tiukan äidin roolin itselleen ominut Versinna jätti jälkeensä neljä kaunista suomenhevosvarsaa ja toimi hoitotätinä ja sijaisemänä muutamalle orpovarsalle siinä sivussa.
Tummakaunotar, Mansikkametsä, oli suurisydäminen suomenhevostamma, joka jätti jälkeensä roimasti hyviä muistoja ja omistajansa särkyneen sydämen. Tammasta piti tulla vaikka ja mitä, se oli miellyttämisenhaluinen ja herkkä, sillä oli kaunis laukka ja voimakas hyppy. Se suoritti täydellä sydämellä ja aina korvat hörössä. Villivadelma jäi tamman ainoaksi varsaksi, sillä vain muutama vuosi Villiksen syntymän jälkeen juuri elämänsä alkuun päässyt Mansikkametsä jouduttiin lopettamaan tarhassa sattuneen onnettomuuden, katkenneen sääriluun, seurauksena.
Metsänkulkija oli luonteeltaan vähän seinäruusu. Keskikokoinen suomenhevosori oli perinteinen suomalainen, hiljainen ja vähän ujo. Se ei pitänyt itsestään meteliä missään tilanteessa, ori oli vähän sellainen vässykkä, jolle tekee mieli leperrellä jatkuvasti. Kilparadoillakaan Metsänkulkija ei ollut ihmeellinen, se oli tasaisen varma suorittaja, mutta harvoin pääsi palkintopalleille asti. Metsänkulkija oli kotitallin kasvatti, ja siellä se elikin koko elämänsä. Orin ollessa tasapaksu suorittaja sen kanssa tehtiin paljon muutakin, kuin kilpailtiin. Ori oli tasaisen varma maastoilija, se kokeili työajoa sekä ratsastusjousiammuntaa. Metsänkulkija jätti jälkeensä vain kaksi varsaa.
Musta suomenhevostamma Ailahteleva oli tamma oikeassa paikassa, se oli reipas ja mahdottoman hyvän estesilmän omaava kaunotar. Tamma kilpaili esteratsastuksessa paljon, se niitti mainetta ja kunniaa sekä opetti elinaikanaan muutaman pikkutytönkin esteiden hurjaan vauhtiin. Ailahteleva varsoi ensimmäisen kerran nelivuotiaana, sen jälkeen se kilpaili useamman vuoden ja siirtyi jalostuskäyttöön vasta kymmenen ikävuoden paremmalla puolella. Tamma jätti jälkeensä rohkeita ja suurisydämisiä varsoja, se oli rauhallinen emätamma ja kasvatti varsoistaan oikein päteviä maailmankansalaisia.
Villivadelma on sosiaalinen, itsevarma tamma jolla on laukkaa ja ponnistusvoimaa vaikka muille jakaa. Villis on luotu esteradalle; se rakastaa esiintymistä ja hyppäämistä. Se ei tunne pelkoa, eikä tuhlaa aikaansa epäröintiin tai erikoisesteiden kyttäämiseen.
Ratsastaessa Villis on kuuma, se on räjähtävä ja se on herkkä. Malttia jaettaessa tamma ei ole ollut jonossa, se on käyttänyt aikansa ja energiansa vauhdin harjoitteluun laukkaamalla ympäri ämpäri laitumia. Villivadelma kaipaa selkäänsä jämäkän ratsastajan, joka antaa tammalle rajat joiden sisällä se saa toimia suuren laukkansa ja valtavan itseluottamuksensa kanssa. Ehkä hieman rodun vastaisesti Villiksen laukka on ollut alkuajoilta hyvin ylämäkeen suuntautuvaa, ravin ja käynnin kanssa ongelmia onkin ollut enemmän. Tahti hitaammissa askellajeissa rikkoutuu helposti ja tamma mielellään rikkoisi laukalle, estehevosta ajattelen laukka onneksi on se kaikkein tärkein ominaisuus.
Hoitaessa tamma on kiltti, se on sosiaalinen hössöttäjä joka on tutkimassa jokaista taskua tai kaatamassa harjakassin sisältöä kolmatta kertaa karsinan lattialle. Paikoillaan Villis ei malttaisi olla, jos se ei saa olla hoitajan taskuilla se mupeltaa karsinan pohjaa, jos vaikka löytäisi vielä yhden heinänkorren. Pahaa se ei kuitenkaan käyskentelyllään tarkoita, osaa se myös kunnioittaa ihmisen omaa tilaa ja olla tunkeutumatta siihen. Kengittäessä tarvitsee vähän ymmärrystä, paikoillaan ei malttaisi olla. Kärpästäkään tamma ei kuitenkaan vahingoittaisi.
Ratsastaessa Villis on kuuma, se on räjähtävä ja se on herkkä. Malttia jaettaessa tamma ei ole ollut jonossa, se on käyttänyt aikansa ja energiansa vauhdin harjoitteluun laukkaamalla ympäri ämpäri laitumia. Villivadelma kaipaa selkäänsä jämäkän ratsastajan, joka antaa tammalle rajat joiden sisällä se saa toimia suuren laukkansa ja valtavan itseluottamuksensa kanssa. Ehkä hieman rodun vastaisesti Villiksen laukka on ollut alkuajoilta hyvin ylämäkeen suuntautuvaa, ravin ja käynnin kanssa ongelmia onkin ollut enemmän. Tahti hitaammissa askellajeissa rikkoutuu helposti ja tamma mielellään rikkoisi laukalle, estehevosta ajattelen laukka onneksi on se kaikkein tärkein ominaisuus.
Hoitaessa tamma on kiltti, se on sosiaalinen hössöttäjä joka on tutkimassa jokaista taskua tai kaatamassa harjakassin sisältöä kolmatta kertaa karsinan lattialle. Paikoillaan Villis ei malttaisi olla, jos se ei saa olla hoitajan taskuilla se mupeltaa karsinan pohjaa, jos vaikka löytäisi vielä yhden heinänkorren. Pahaa se ei kuitenkaan käyskentelyllään tarkoita, osaa se myös kunnioittaa ihmisen omaa tilaa ja olla tunkeutumatta siihen. Kengittäessä tarvitsee vähän ymmärrystä, paikoillaan ei malttaisi olla. Kärpästäkään tamma ei kuitenkaan vahingoittaisi.
27.02.2022 laukkaintervalleja lumimaastossa (kirjoittaja Nessa)
Kenttäkello, söpö pinkki heijastinratsastusloimi, luonnollisesti siihen matchaava heijastinliivi ratsastajalle sekä hyvät putsit jokaiseen jalkaan ratsulle. Näillä ekstravarusteilla varauduimme Villiksen kanssa laukkamaastoon tekemään ratsun takaosaan loistavaa lihaksistoa tulevaa ulkokautta ajatellen. Alkuun suoritimme pitkät alkukäynnit (tai alkutössötykset, maastossa harvemmin Villis haluaa kävellä) kinttupoluilla, sen jälkeen siirryimme lanatulle peltoradalle ravailemaan alkulämpöjä. Villiksen kanssa ratsastan usein ajatuksella, että ajan polkupyörää. Pää kääntyy siis sinne minne minä käännän ja kroppa taipuu pohkeen ympäri. Pitkällä kaulalla, matalassa muodossa tamman pää pysyy rauhallisena, joten muutaman kierroksen ravailtuamme annoin Villiksen kävellä hetken pitkin ohjin. Välikäyntien aikana siirryimme metsäsuoralle, painoin kenttäkelloni päälle ja keräsin ohjat.
Villikselle ei tarvinnut sanoa mitään, tamma tiesi mikä on homman nimi ja söpöt pikkukorvat pystyssä se nosti ei niin hallitun laukan. Miljoonien pidätteiden säestämänä päästiin tekemään päivän tehtävää, laukkaintervalleja. Loistavaa treeniä hevoselle kuin hevoselle sekä ennenkaikkea parasta vaihtelua kehän kiertämiseen kentällä tai maneesissa. Villiskin nauttii. Ja minä. Onnenkyyneleet silmistä valuen välillä pyysin pientä laukkaa, välillä päästin tamman nelistämään niin kovaa kuin se jaloistaan pääsi. Kenttäkelloa vilkuillen tehtiin hyvä treeni, vaihtelevin kierrosajoin. Puuskuttaen siirryttiin loppuraveihin, pitkällä ohjalla ja rennolla hevosella päästelin menemään kierroksen metsäsuoralla, sen jälkeen pitkät ohjat ja pitkänlinjan loppukäynnit.
Kenttäkello, söpö pinkki heijastinratsastusloimi, luonnollisesti siihen matchaava heijastinliivi ratsastajalle sekä hyvät putsit jokaiseen jalkaan ratsulle. Näillä ekstravarusteilla varauduimme Villiksen kanssa laukkamaastoon tekemään ratsun takaosaan loistavaa lihaksistoa tulevaa ulkokautta ajatellen. Alkuun suoritimme pitkät alkukäynnit (tai alkutössötykset, maastossa harvemmin Villis haluaa kävellä) kinttupoluilla, sen jälkeen siirryimme lanatulle peltoradalle ravailemaan alkulämpöjä. Villiksen kanssa ratsastan usein ajatuksella, että ajan polkupyörää. Pää kääntyy siis sinne minne minä käännän ja kroppa taipuu pohkeen ympäri. Pitkällä kaulalla, matalassa muodossa tamman pää pysyy rauhallisena, joten muutaman kierroksen ravailtuamme annoin Villiksen kävellä hetken pitkin ohjin. Välikäyntien aikana siirryimme metsäsuoralle, painoin kenttäkelloni päälle ja keräsin ohjat.
Villikselle ei tarvinnut sanoa mitään, tamma tiesi mikä on homman nimi ja söpöt pikkukorvat pystyssä se nosti ei niin hallitun laukan. Miljoonien pidätteiden säestämänä päästiin tekemään päivän tehtävää, laukkaintervalleja. Loistavaa treeniä hevoselle kuin hevoselle sekä ennenkaikkea parasta vaihtelua kehän kiertämiseen kentällä tai maneesissa. Villiskin nauttii. Ja minä. Onnenkyyneleet silmistä valuen välillä pyysin pientä laukkaa, välillä päästin tamman nelistämään niin kovaa kuin se jaloistaan pääsi. Kenttäkelloa vilkuillen tehtiin hyvä treeni, vaihtelevin kierrosajoin. Puuskuttaen siirryttiin loppuraveihin, pitkällä ohjalla ja rennolla hevosella päästelin menemään kierroksen metsäsuoralla, sen jälkeen pitkät ohjat ja pitkänlinjan loppukäynnit.
VIRTUAALITALLI, VIRTUAALIHEVONEN